Helsinkiläinen koripallon pääsarjajoukkue Seagulls tuli ryminällä suomalaisen urheilumaailman tietouteen, kun se nousi ylimmälle sarjatasolle vain vuosi perustamisensa jälkeen. Toki pääkaupungista on ollut joukkueita ennenkin Korisliigassa, mutta tällä kertaa tarina on poikkeuksellisen mielenkiintoinen.

Jo ensimmäisellä pääsarjakaudellaan ”Lokit” tekivät selvää jälkeä sosiaalisessa mediassa saavuttaen huikeat tavoittavuusluvut suhteessa muihin seuroihin, ja ennen kaikkea vain vuotta aikaisemmin perustettuihin omiin digitaalisiin kanaviin. Myös ottelutapahtumista huokui heti Amerikasta tuttu show-meininki.

”Meillä Helsinki Seagullsissa ollaan lähdetty siitä, että hyödynnetään meidän vahvoja taustavaikuttajia ja tietenkin pelaajia kaikessa tekemisessä. Kun taustajoukoista löytyy sellaisia nimiä kuten Sami Hedberg, Aki Linnanahde ja Roope Salminen, näkyvyyspotentiaali on jo omasta takaa valtava”, kertoo joukkueen toimitusjohtaja Sauli Silvonen, joka on ollut mukana perustamisesta lähtien.

”Olemme myös alusta asti panostaneet siihen, että saamme otteluihin paljon tunnettuja ihmisiä jakamaan seuraajilleen tunnelmia kentän laidalta”, Silvonen lisää.

Yhteistyöt rakennetaan aina mahdollisimman luonteviksi

Seagulls on käyttänyt taustavaikuttajiaan ja pelaajiaan taitavasti eri yhteistyökumppanien kanssa, sillä tekemisestä huokuu kaikkea muuta kuin päälleliimattu mielikuva. Ensimmäisten vuosien aikana nähtiin, miten uusi pelaaja lanseerattiin yhteistyössä ison kumppaniyrityksen kanssa, ja kuinka yhteistyö panimon kanssa muovautui omaksi anniskelualueeksi katsomoiden taakse.

Tämän päivän tekemisestä Silvonen antaa hyvän esimerkin.

”Meillä on nyt todella toimiva yhteistyö liikkumissovellus Whimin kanssa. Tuukka Kotista on tullut luontevasti yhteisen tekemisen johtohahmo, sillä hän itse tarvitsee arjessaan monipuolisia kulkuvälineitä. Samalla, kun Tuukka käyttää Whimin palveluita, hän kertoo kokemuksistaan niin omissa kuin Seagullsin ja Whimin sosiaalisissa medioissa”, Silvonen kertoo.

Pelaajien osallistaminen motivoi ja kannustaa

Pelaajien ottaminen mukaan sosiaalisen median tekemiseen on kannustanut heitä myös kiinnostumaan aiheesta enemmän. Selvää on varmasti kaikille se, ettei kukaan koko ikäänsä voi urheilla lajin huipulla. Jossain kohtaa eteen tulee se hetki, että koriskengät on ripustettava naulaan, ja siirryttävä tekemään jotain muuta. Tällöin pelaajia auttaa valtavasti, jos he ovat onnistuneet kasvattamaan itselleen mittavan seuraajakunnan sosiaalisissa medioissa.

Monesti pelaajien osallistuminen yhteistyökumppanien tapahtumiin voi tuntua väkinäiseltä, mutta Silvosen mukaan kumppanien kanssa etsitään aina luontevia tapoja toteuttaa asioita.

”Esimerkiksi Mercedez-Benzin kanssa järjestimme kuvaukset, joissa pelaajat pääsivät kuvaan omien suosikkiautojensa kanssa. Tästä seurasi mielenkiintoinen ilmiö, kun muutamat amerikkalaiset pelaajamme laittoivat nämä kuvat omiksi profiilikuvikseen ilman, että sitä kukaan erikseen pyysi. Kuvat olivat muun muassa Facebookissa koko kauden ajan”, Silvonen kertoo.

Silvonen kannustaa myös muita seuroja ottamaan koko arvoketjua haltuun.

”Me ollaan otettu alusta alkaen sellainen asenne, että voidaan tarjota asiakkaalle avaimet käteen –ratkaisuja. Yhteistyöverkoston kautta ollaan voitu tarjota kaikki suunnittelutyöstä tuotantoon ja tämä onkin helpottanut yhteistyökumppaniemme mukaan lähtöä merkittävästi.  Keskitetty tekeminen näkyy myös tehokkuudessa ja hyvissä tuloksissa”, Silvonen päättää.

Helsinki Seagulls on käyttänyt Gofameria reilun vuoden ajan pelaajien sosiaalisten medioden seurantaan, sisällön kehittämiseen ja sponsorihankintaan.